KULTTUURIKESKUS
Erikoisohjelmat
Ooppera & baletti elokuvissa
Kevät 2023
Umberto Giordano –
Andrea Chenier
Teatro alla Scala, Milano / ooppera
Laulettu italiaksi, tekstitetty suomeksi
Kesto 2 tuntia 20 minuuttia + väliaika
Kapellimestari Riccardo Chailly
Ohjaus Mario Martone
Rooleissa Yusif Eyvazov, Anna Netrebko, Luca Salsi, Annalisa Stroppa, Mariana Pentcheva, Judit Kutasi, Gabriele Sagona, Constantino Finucci
Synopsis
Tarina perustuu löyhästi Ranskan vallankumouksen aikana teloitetun runoilijan André Chénierin elämään. Teosta esitetään yhä useasti, mahdollisesti myös sen vuoksi että tenorin osuus siinä on erityisen haastava, ja antaa laulajalle mahdollisuuden esitellä osaamistaan toden teolla. Tallennettu joulukuussa 2017


A night of Peace, Love & Beatles tributes!
K-18
Kino Marilynissä järjestetään hyvän fiiliksen Beatles iltama perjantaina 19.5.2023 klo 20. Illan aikana kuullaan Beatles kappaleita kuorosovituksilla Loviisalaiselta Sonic Socks kuorolta, Loviisalaislähtöisen The Seatbelts yhtyeen sovituksia, sekä Pelle & Kalle duon Beatles covereita! (Kaikista esittelytekstit alla)
Illan juontaa Mirella Pendolin, ja yleisökin saa paikottain osallistua yhteislaulun hengessä!
Tapahtumaan on 18v ikäraja joka sallii väliaikatarjoilut.
Tervetuloa viihtymään meidän ja Beatlesin seurassa!
Sonic Socks on Loviisalainen lauluryhmä jonka päämäärä on pitää hauskaa ja laulaa niin että varpaatkin pysyy lämpimänä. Kuoroa johtaa muusikko ja laulaja Mirella Pendolin ja kuoro harjoittelee Vanhalla Makkaratehtaalla Loviisassa- villasukat jalassa tietenkin!
Yhtye voitti Beatles-Weekendin bändiskaban ja pääsee täten esiintymään pohjoismaiden suurimman Beatles-tapahtuman loppukonserttiin. Viikko tämän jälkeen he tuovat räjähtävän bravuurinsa ensikertaa Loviisaan, joten tätä iltaa ei kannata jättää väliin!
Tapahtumia

Äitienpäiväkonsertti Äidit ja Tyttäret
Lovisa Operaförening järjestää tunnelmallisen äitienpäiväkonsertin Kino Marilynissä lauantaina
toukokuun 13. päivänä kello 18.
Näyttämölle nousee tuolloin kahden sukupolven loviisalaismuusikoita tulkitsemaan monenlaisia
kappaleita klassisesta jazziin ja viisuihin. Myös Loviisan tanssikoulun lahjakkaiden tanssijoiden
esityksistä saadaan iloita. Tule nauttimaan kiehtovasta konsertista!
Mukana ohjelmassa
Näyttelijä Hanna Fagerudd ja tyttärensä Elsa Fagerudd
Laulaja Maria Linde ja tyttärensä Jenny Forsman
Jazzlaulaja Mirella Pendolin ja tyttärensä Alma ja Elvira Katz
Klarinetisti Emmi-Liina Vakkuri-Johansson ja tyttärensä Erica Johansson
Kalle Katz trio
Loviisan Tanssiopiston tanssijoita
Amanda Björklund
Jenny Forsman
Erica Johansson
Elvira Katz
Michelle Sinisalo
Essi Suokas
Liput
Lippuja varattavissa tiistaista 11.4.2023 klo 10 alkaen netin kautta osoitteesta www.kinomarilyn.fi ja
puhelimitse numerosta 050 306 4196. Lippujen lunastus viikon kuluessa tilauksesta, viimeistään
perjantaina 12.5. Kino Marilynissä osoitteessa Kuningattarenkatu 17, 07900 Loviisa.
Lippuhinta 25 € + käsittelymaksu 2,50 € / 15 € (alle 15 vuotiaat) + käsittelymaksu 2,50 €.
Esityksen kesto n. 1 h 30 min (sis.tauko).
Taukotarjoilut voi varata etukäteen sähköpostitse: info@kinomarilyn.fi
Morsdagskonsert Mödrar och Döttrar
Lovisa Operaförening ordnar en stämningsfull morsdagskonsert – Mödrar och Döttrar – på Kino
Marilyn lördagen den 13 maj klockan 18.00.
På scenen kommer vi att få se och höra lokala konstnärer i två generationer. Det blir musik av många
olika slag, från klassiskt till jazz och visor. Lovande, unga dansare från Lovisa dansinstitut medverkar
också. Kom och njut av en förtjusande konsert!
Medverkande
Skådespelaren Hanna Fagerudd med dottern Elsa Fagerudd
Sångaren Maria Linde med dottern Jenny Forsman
Jazzsångaren Mirella Pendolin med döttrarna Alma och Elvira Katz
Klarinettisten Emmi-Liina Vakkuri-Johansson med dottern Erica Johansson
Kalle Katz trio
Dansare från Lovisa dansinstitut
Amanda Björklund
Jenny Forsman
Erica Johansson
Elvira Katz
Michelle Sinisalo
Essi Suokas
Biljetter;
Biljettförsäljningen börjar tisdagen den 11.04.2023 kl.10.00. Biljetter kan bokas via webbsidan
www.kinomarilyn.fi eller per telefon 050 306 4196. Biljetterna bör lösas ut på Kino Marilyn
(Drottninggatan 17, 07900 Lovisa) inom 1 vecka från bokningen, senast fredag 12.5.2023.
Biljettpris 25 € + serviceavgift 2,50 € / 15 € (under 15 år) + serviceavgift 2,50 €.
Föreställningen pågår ca 1h 30 min (med paus).
Man kan reservera pausserveringen på förhand per mail: info@kinomarilyn.fi
Kirjakahvila

Loviisan kirjakahvila Kino Marilynissä lauantaisin klo 12-13.
Kirjakahvila jatkuu taas syksyllä 2023.
Huom! Kaikki kirjakahvilat striimataan avoimessa Facebook-ryhmässä “Loviisan ajankohtaiset”. Videotallennetta voi katsoa jälkikäteen YouTuben verkkopalvelussa kanavalla “Loviisan Kirjakahvila”.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kahvila on auki.
Kirjakahvilaan on mahdollista osallistua myös etäyhteyden päästä tai nauhoitteen katsoa myöhemmin Loviisan Kirjakahvilan Youtube-kanavalla: urly.fi/2b70
Kevään ohjelma
28.1. Ulla-Lena Lundberg: Lyser och lågar. Intervjuare Thomas Rosenberg
25.2. Mika Varpio, Kohti kauniimpaa kaupunkia. Haastattelija Mia Grönstrand
25.3. Olle Andersson: Hogland. Intervjuare: Thomas Rosenberg
22.4. Kati Rapia, Voimia! Haastattelija Mia Grönstrand
Muutokset ohjelmassa mahdollisia.
Ett samarbete mellan Lovisa stadsbibliotek, Lovisa kultur- och miljörörelse, Kino Marilyn och arbetsgruppen
Lovisa Bokcafé. / Järjestäjä Loviisan kaupunginkirjasto yhteistyössä Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliikkeen, Kino
Marilynin sekä Loviisan kirjakahvila-työryhmän kanssa.
Toimintaa tukee Svenska kulturfonden. / Sker med stöd av Svenska kulturfonden.
Tilaisuus on avoin ja maksuton, kahvila on auki. Kirjakahvilaan on mahdollista osallistua myös etäyhteyden päästä tai nauhoitteen katsoa myöhemmin Loviisan kirjakahvilan Youtube-kanavalla